Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. marraskuuta 2013

Kissanpäivät


Viime päivät ovat suurimmaksi osakseen menny koulussa ja kavereita näkyillessä. Viime perjantaina kävin terkkarillakin ja sain sitä kautta ajan lääkärille ja sitä kautta luultavasti fysioterapeutille. No katsoo nyt mitä se lääkäri miun polvista sanoo. Viime viikolla meillä oli myös pari päivää kissa hoidossa, rakastuin ihan täysin tuohon veijariin, no onneksi tuo ihanuus saattaa tulla jouluviikoksi meille :3 Lauantaina innostuin leipomaan makeita-ja suolaisia tuulihattuja :P Kuvissa näkyy myös miun h&m:ltä tilaamat jutut. 









perjantai 7. kesäkuuta 2013

eläin safari

Tiistai iltana lähdettiin  käymään Juvalla tarkoituksena oli mennä katsomaan serkun ponivarsaa. No kyllä me sitäkin käytiin katsomassa, mutta käytiin myös tädin mökillä uimassa ja katsomassa koiravauvaa :)





Serkun hevosia ja Nette ja sen viikon vanha varsa :)


Käytiin katsomassa tädin uutta koiranpentua 
ja siitä suunnattiinkin niitten mökille uimaan ja
saunomaan. 


Tein ihan taivaallisen hyvää tomaattikastiketta 
(kiitos Rita ohjeesta :D)

                                                          * 3 isoa tomaattia
                                                          * sipuli
                                                          * mausteita oman maun mukaan
                                                          * ketsuppia
                                                          * tuore basilikaa



Keskiviikkona meille tulikin sitten
Hiski hoitoon pariksi yöksi :)