Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvaaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kangasniemellä

Maanantai iltana Suvi ja sen iskä tuli hakemaan miua kangasniemelle. Ehdittiin
neljässä päivässä touhuta yhtä sun toista. Ajettiin Sindyllä, saunottiin, oltiin keskiviikkona
kaheksan tuntia töissä, käytiin Savion lavalla tanssikurssilla ja hellittiin ja rapsuteltiin eläimiä. 


Ensimmäisenä iltana taivas oli värjäytynyt kauniin
punaiseksi ja toisessa kuvassa on mökki missä nukuttiin.


Ajettiin Sindyllä ja laitettiin Iitalle ensimmäisen
kerran satula ja suitset. 






vähän kuvatuksia eläimistä (:



Tiistai iltana lähdettiin Jyväskylään päin tanssikurssille
Savion lavalle. Kurssi kesti kolmisen tuntia ja tanssittiin siis foxia.
Keskiviikkona oltiin töissä 8 tuntia mm. Kitkettiin mansikkapenkki, 
laitettiin halkoja liiteriin...




Perjantaina Rita ja Kiki tuli meille yöksi ja illalla käytiin kuuntelemassa
sataman lähellä Mikkeli soikoon tapahtumaa sillä siellä oli yö (: 


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Mökkeilyä



Lähdettiin lauantai aamuna mökille ja tultiin takaisin illalla.
 Tässä muutamia kuvia meidän mökistä ja maalaismaisemista. 



Kuvissa on meidän mökkitie, mökki ja sauna.

                                           

                       
Räksänpoikanen jonka päälle meinasin astua
metässä kävellessä.

Seuraavat kuvat on otettu meidän mökin läheltä.
Meillä ei ole omaa rantaa, mutta se on sopivasti 
kävelymatkan päässä. 

                     



Illalla päätettin lähteä Millan kanssa uimaan.
 Voi kyllä, lähdettiin uimaan 11 aikaan illalla vaikka ulkona
 satoi ja ukkosti. Sateella vesikin tuntui paljon lämpimämmältä.